Etusivu | Taidegrafiikkaa | Piirroksia | Muita teoksia | Ansioluettelo


kuva: Pekka Hannula


Simo Hannula - Maalauksia, esinekoosteita ja kollaaseja


Simo Hannulan tuotannosta löytyy myös joukko erilaisia uniikkiteoksia, kuten maalauksia, kollaaseja ja esinekoosteita.

Perinteinen asetelmiin ja maisemiin keskittyvä öljymaalaus oli keskeisellä sijalla taiteilijan nuoruusvuosien työskentelyssä. Informalismi tulivat teoksiin 60-luvulla ja fantasia hieman myöhemmin. Öljyväri vaihtui 70-luvun lopulla guassiin ja 80-luvulla loppupuolella Hannula kokeili kollaasia ja rakenteli erilaisia esinekoosteita.

Värin kanssa työskentely tuo kaivattua vaihtelua yksivärisen taidegrafiikan tekoon ja siksi Hannula on tarttunut siveltimeen aina tarpeen mukaan, kausiluontoisesti, käsitellen niissä usein samoja teemoja kuin taidegrafiikassa.



"Talviaika" / 1998 / paperikollaasi ja liitu / 15x12cm




Teosten valokuvat: Pekka Hannula

www.atelierhannula.fi
Tästä linkistä Pekka Hannulan taidesivujen alkuun